top of page

Aino Ackté -diiva,
joka valloitti maailman

Aino Ackte oopperalaulaja

Aino Ackté syntyi Helsingissä 23. huhtikuuta 1876. Hänen vanhempansa olivat kuuluisa mezzosopraano Emmy Achté ja säveltäjä-kapellimestari Lorenz Nikolai Achté. Aino kasvoi kodissa, jossa elettiin musiikille. Hänen äitinsä oli Suomen ensimmäisiä suuria oopperatähtiä ja koulutti tytärtään määrätietoisesti kansainväliselle uralle.

Vuonna 1894, vain 18-vuotiaana, Aino pääsi opiskelemaan arvostettuun Pariisin konservatorioon (Conservatoire de Paris) Edmond Duvernoyn laululuokalle ja Alfred Girodet´n oopperaluokalle. Se oli valtava saavutus suomalaiselle naiselle tuohon aikaan. Aino alkoi käyttää sukunimeä Ackté Pariisin-vuosinaan 1890-luvulla. Ranskalaisille nimi “Achté” oli vaikea lausua, ja uusi kirjoitusasu kuulosti elegantimmalta ja kansainvälisemmältä. Lisäksi Achte tarkoitti ranskaksi "ostettua", joten Ainolla oli syynsä vaihtaa sukunimensä Acktéksi. 

Pariisissa Aino oppi nopeasti seurapiirien tavat, täydellisen ranskan kielen ja suuren näyttämön vaatimukset. Hänestä tuli pian yksi konservatorion lahjakkaimmista oppilaista. Kun Aino Ackté astui näyttämölle 1900-luvun alussa, yleisö ei nähnyt vain oopperalaulajaa. He näkivät tähden. Hän oli yksi ensimmäisistä suomalaisista kansainvälisistä julkkiksista aikana, jolloin Suomi oli vielä osa Venäjän keisarikuntaa. Ainon Acktén nimissä valmistettiin hajuvesiä ja hänen kuvansa koristeli karamellipapereita.

Vuonna 1897 Ackté debytoi Pariisin suuressa oopperassa Gounod’n Faustin Margaretana. Menestys oli välitön. Hänen kauneutensa, vahva näyttämökarismansa ja dramaattinen äänensä tekivät vaikutuksen yleisöön.

Hän esiintyi myöhemmin myös New Yorkin Metropolitan-oopperassa sekä Lontoossa Covent Gardenissa.

Acktén kuuluisin rooli oli Richard Straussin Salome. Rooli oli aikansa mittapuulla järkyttävän rohkea: intohimoinen, vaarallinen ja eroottinen nainen raamatullisessa tarinassa. Kun Ackté lauloi Salomen Lontoossa vuonna 1910, yleisö kohisi ja kriitikot kirjoittivat hänestä kaikkialla Euroopassa. Säveltäjä Richard Strauss kutsui häntä jopa “ainoaksi oikeaksi Salomeksi”.

Aino meni naimisiin juristi ja tohtori, kansanedustaja-senaattori Heikki Renvallin kanssa vuonna 1901.Samana vuonna syntyi heidän tyttärensä Glory Leppänen. Pariskunnalle syntyi myös 1908 poika, joka nimettiin Mieheksi. Avioliitto oli kuitenkin vaikea. Ainon jatkuvat ulkomaanmatkat, voimakas temperamentti ja julkinen elämä rasittivat suhdetta. Syynä olivat myös Heikin ulkopuoliset naissuhteet. Aino ja Heikki erosivat vuonna 1917. Ackté avioitui uudelleen vuonna 1919 kenraalimajuri Bruno Jalanderin kanssa.

Albert Edelfelt ihaili Acktéta ja maalasi hänestä kuuluisia muotokuvia vuosina 1901–1902.

Pariisissa he liikkuivat samoissa taiteilijapiireissä. Molemmat olivat suomalaisia kansainvälisiä tähtiä, jotka osasivat esiintyä eurooppalaisissa seurapiireissä itsevarmasti aikana, jolloin suomalaiset olivat maailmalla harvinaisuus.

Edelfelt näki Acktéssa jotakin modernia: itsenäisen, kunnianhimoisen ja näyttävän naisen. Heidän välinsä pysyivät lämpimänä aina Edelfeltin kuolemaan asti. On huhuttu, että Aino Acktélla ja Albert Edelfeltillä olisi ollut rakkaussuhde.

Vuonna 1904 Aino osti kesähuvilan Helsingin Laajasalosta. Huvilasta tuli kuuluisa taiteilijakoti, jossa järjestettiin näyttäviä juhlia. Huvilan vieraina nähtiin muun muassa: Jean Sibelius, Eino Leino, Juhani Aho, Oscar Merikanto ja Albert Edelfelt. Iltoihin kuului musiikkia, samppanjaa, runoutta ja kiihkeitä keskusteluja taiteesta sekä politiikasta. Huvilaa pidettiin lähes suomalaisena versiona pariisilaisesta taiteilijasalongista.

Vuonna 1912 Ackté toteutti ehkä rohkeimman unelmansa: hän perusti Savonlinnan Oopperajuhlat Olavinlinnaan.

Monet pitivät ajatusta mahdottomana. Keskiaikainen linna oli kylmä, hankala ja kaukana kaikesta. Mutta Ackté uskoi paikan taikaan — ja oli oikeassa. Nykyään Oopperajuhlat ovat yksi Suomen tunnetuimmista kulttuuritapahtumista.

Aino Ackté kuoli 8. elokuuta 1944 Nummelassa Vihdissä. Ainon tarina jäi elämään: suomalainen nainen, joka nousi Helsingin musiikkikodista Pariisin ja New Yorkin näyttämöille — ja toi maailmanluokan oopperan takaisin Suomeen. Ainon läsnäolo on vahvasti aistittavissa Ainolle niin rakkaassa huvilassa Helsingin Tullisaaren puistossa, Laajasalossa.

Logo neliö_edited.png
bottom of page